Cinnamon rolls eli kuorrutetut kanelikierteet, myös vegaaninen

Näiden mehevien, ihanien kanelipullien alkuperäinen versio on amerikkalainen cinnabon. Oikeastaan Cinnabon on vain kyseistä, alkuperäistä pullaa valmistavan kahvilan nimi, mutta cinnabon on jenkeissä muodostunut käsitteeksi. Kanelisen pullan päälle laitetaan ihana vaniljainen tuorejuustokuorrutus pullan ollessa vielä lämmin. Pullat kannattaa ottaa uunista mieluummin hitusen liian aikaisin kuin paistaa liikaa - näin ne säilyvät hurmaavan mehevänä.

Itse kiinnostuin näistä herkuista maistettuani Arnoldsin spinny-kanelikierrettä. Aloin tuumia reseptiä kasaan, ja viimein sain aikaiseksi tehdä reseptin loppuun. Hoksasin myös, että nykypäivän ihanilla tuotteilla näistä saa helposti jopa vegaanisia! Ja maku on aivan sama, testattu on täällä koekeittiössä. Muutokset vegaanisia rollseja varten löytyvät tavallisen reseptin rinnalta tummennettuna. Valmistustapa on täysin sama.

Tässä siis minun versioni cinnamon rollseista. Paksun kuorrutteen kera <3

Vinkki! Jos kaikkia pullia ei tule syötyä kerralla, älä kuorruta kaikkia heti. Pullat voi myöhemmin myös lämmittää ja sitten kuorruttaa (säilytä kuorrute jääkaapissa), jälleen kuin tuore pulla!


Cinnamon rolls
6 isoa tai 10 pientä pullaa

taikina
1 pss kuivahiivaa
2,5 dl täysmaitoa / kasvimaitoa, esim. kaurajuomaa
1,25 dl sokeria
75 g voita tai margariinia / maidoton margariini, esim. sininen Keiju
0,75 tl suolaa
7 dl jauhoja

Voitele kevyesti noin 20×30 cm vuoka.

Sulata rasva ja laita sivuun jäähtymään. Sekoita jauhot ja kuivahiiva. Lämmitä maito reilun kädenlämpöiseksi (kuivahiiva herää +42 asteessa).

Laita kulhoon sula voi, maito, sokeri ja suola. Sekoita. Laita jauhoja ensin sen verran, että seos on löysää, sekoita tasaiseksi esim. pallovispilällä. Tämän jälkeen lisää jauhot muutamassa erässä ja vaivaa huolellisesti kimmoisaksi taikinaksi (5-10 min), käsin tai koneella.

Siirrä kulho liinalla peitettynä lämpimään vedottomaan paikkaan. Kohota taikinaa puolisen tuntia. Tee tällä välin seuraava täyte:

täyte
1 dl hienoasokeria
0,5 dl fariinisokeria
4 rkl kanelia
100 g voita, pehmeää / maidoton margariini, esim. sininen Keiju

Sekoita pehmeään voihin sokerit ja kaneli. Tee tasainen massa.

Lämmitä uuni +180 asteeseen.

Kun taikina on kohonnut, kaulitse siitä noin 40 x 35 cm levy. Levitä voi-kaneli-sokeriseos levylle. Rullaa levy ja pilko 4 - 6 cm levyisiä paloja (pienemmillä paloilla saat noin 10 pullaa, isommilla 6-7, minulla on kuvissa isoja).

Nostele kierrepalat vuokaan, jätä pullien väliin rakoa. Kohota liinan alla 45 min. Paista pieniä pullia 15-20 min, isoja 25 min. Kuorruta ja tarjoile pullat melkein heti uunista oton jälkeen, niin kuorrute sulaa sopivasti lämpimien pullien päälle.

kuorrute
50 g voita, pehmeää tai lähes sulanutta / maidotonta margariinia
2,5 dl tomusokeria
100 g tuorejuustoa / kasvipohjaista tuorejuustokorviketta, esim. Oatly påmackan
1 tl vaniljatahnaa/1,5 tl vaniljasokeria

Vatkaa kaikki ainekset huolella yhteen. Kuorruta pullat, nauti lämpimänä!





HUOM! Päivitetty 6.10. klo 9.09 reseptistä aiemmin unohtunut valmiiden pullien kohotusvaihe!

Kommentit